Tuotteen lisääminen ostoskoriin onnistui Siirry ostoskoriin
Jotain meni pieleen
Ei varastossa

Aikakirja 2013

Oja Heikki

Ajan olemusta on pohdittu jo tuhansia vuosia. Asialla ovat olleet niin teologit, filosofit kuin luonnontieteilijät. Heikki Ojan Aikakirja 2013 sisältää mukaansatempaavaa tietoa ajanlaskusta ja kalentereista. Kuinka aikaa on maapallolla mitattu ja millaisia kalentereita eri kulttuureissa on? Kuinka vuosi voitaisiin jakaa oikein kuukausiin ja päiviin? Kalenterin tekeminen on aina ollut tasapainottelua erilaisten vaihtoehtojen välillä. Ajanlasku syntyi alun perin palvelemaan maanviljelijöitä ja uskonnollisten juhlien järjestäjiä. Myöhemmin sitä käytettiin myös merenkulun apuna. Nyky-yhteiskunnassa oikean ajan tietäminen on kaiken toiminnan perusta. Teoksessa annetaan perustietoa auringon- ja kuunpimennyksistä, planeettojen kohtaamisista ja muista tähtitaivaan tapahtumista. Lisäksi siinä esitellään suomalaisen almanakan vaiheita sekä kirkollisten ja yhteiskunnallisten juhlapäiviemme taustoja. Professori Heikki Oja on tunnettu tähtitieteen popularisoija, joka toimi Helsingin yliopiston almanakkatoimiston johtajana 1994-2013. Alkuperäinen Aikakirja ilmestyi 1999 Otavan kustantamana, ja siitä otettiin kolme painosta. Kirja oli ilmestymisvuonnaan Tieto-Finlandia-ehdokkaana ja siitä myönnettiin vuonna 2000 Valtion tiedonjulkistamispalkinto. Vuosina 2007 ja 2010 Aikakirja ilmestyi päivitettynä verkkoversiona. Teoksen tuorein päivitys Aikakirja 2013 on saatavilla jälleen painettuna kirjana.

Kirja

23 €