Tuotteen lisääminen ostoskoriin onnistui Siirry ostoskoriin
Jotain meni pieleen
Ei varastossa

Hautausmusiikki ja sen valinta Suomen evankelisluterilaisen kirkon suomenkielisissä seurakunnissa

Kanttorien näkemyksiä musiikin toteutuksesta vuoden 2003 käsikirjauudistuksen jälkeen

Grundstén Anne-Marie

Hautausmusiikkia ja sen valintaa tutkivassa väitöskirjassani tarkastellaan hautaustoimituksissa esitettyä musiikkia, sen valikoitumiseen liittyviä tekijöitä ja henkilöitä, kanttorin roolia musiikin suunnittelijana ja toteuttajana sekä Kirkollisten toimitusten kirjan (2003) vaikutusta hautaustoimituksen musiikin toteutukseen. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, mitä hautausmusiikkia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suomenkielisissä seurakunnissa esitetään, millaiset ovat kanttorin mahdollisuudet vaikuttaa musiikkivalintoihin, mitkä muut tahot niihin vaikuttavat ja miten. Tutkimus pyrkii myös selvittämään, miten kirkon virallinen sääntely ja liturginen ohjeistus, kanttorin oma linja, työyhteisön linjaukset (tai linjattomuus), pastoraalisuuden huomioiminen sekä seurakuntien tai seurakuntayhtymien käytänteet vaikuttavat yhdessä, osittain tai erikseen taustatekijänä musiikkivalinnoissa ja niiden toteutuksessa. Taideyliopiston Sibelius-Akatemia

Kirja

25 €

  • Julkaisija Taideyliopisto
    Julkaisuvuosi 2017
    Sivumäärä 232
    Kieli Suomi
    Sarjat Studia Musica
    Ulkoasu B5,pehmeäkantinen
    ISBN 9789523290723
    ISSN 0788-3757