Huono-osaisia työntekijöitä?
Tutkimus vuokratyöntekijöiden työelämän laadusta
Tanskanen Antti
Vuokratyöstä on käyty viime vuosina vilkasta, mutta ristiriitaista keskustelua. Yksien mukaan vuokratyö on työntekijän kannalta hyvä- ja toisten mukaan huonolaatuista työtä. Suomesta on kuitenkin puuttunut tutkimus, jonka perustalta olisi mahdollista muodostaa kattava kokonaiskuva vuokratyöntekijöiden työelämän laadusta. Käsillä olevan tutkimuksen tarkoituksena on paikata tämä aukko. Tutkimuksen pääkysymys on: Ovatko vuokratyöntekijät erilaisilla työelämän laadun ulottuvuuksilla mitattuna huono-osaisia työntekijöitä? Työelämän laadun mittareina käytetään muun muassa taloudellista kompensaatiota, työyhteisön tukea, työtyytyväisyyttä ja työnautonomiaa. Vuokratyöntekijöiden työelämän laatu määrittyy suhteellisena asemana muihin työntekijöihin verrattuna. Tutkimuksen päätuloksena on, että vuokratyöntekijät ovat erilaisilla työelämän laadun ulottuvuuksilla mitattuna huono-osaisia työntekijöitä.