Tuotteen lisääminen ostoskoriin onnistui Siirry ostoskoriin
Jotain meni pieleen
Ei varastossa

Kasvatuksellinen reaaliperiaate

Välitätkö auktoriteettia vai väärää syyllisyyttä?

Salo Mia

Tutkimus selvittää, miten kasvatusauktoriteetin puuttuminen kasvatussuhteesta ja tämän toiminnan sisäiset ristiriitaisuudet vaikuttavat kasvattajan itsensä ja kasvatettavan minä- ja todellisuudentulkintoihin sekä liittymisen mallintamiseen vuorovaikutusmielikuvien ja käytännön tasolla. Tutkimus soveltaa tuloksia kuvaten kasvatuspäätöksenteon kontekstissa väärän (irrationaalisen) syyllisyyden siirtymistä sukupolvesta toiseen. Kysely- ja haastatteluaineistoihin perustuvan tutkimuksen mukaan moraalisesta todellisuudesta vieraantuneet ja sisäisesti ristiriitaisen toimintastruktuurin mukaan kasvattavat vanhemmat kuvittelevat siirtävänsä kasvatettavilleen tietoisesti verbalisoimiaan ihanteellisia kasvatusarvoja- ja tavoitteita, mutta epäonnistuvat pääosin tässä pyrkimyksessään. Sen sijaan tiedostetut kasvatusintentiot välittävät lapselle enemmän väärää (irrationaalista) syyllisyyttä ja vääristyneitä tulkintoja vastuusta, koska tietoisuudessa aikeiden edustamat minä-ihanteet saavat moraalista arvoa varsinaisesta todellisuudesta riippumatta.

Kirja

13 €

Varastossa

  • Julkaisija Kasvatustieteellinen tiedekunta (Helsingin yliopisto)
    Julkaisuvuosi 2004
    Sivumäärä 333
    Kieli Suomi
    Ulkoasu B5,pehmeäkantinen
    ISBN 9521008148
    ISSN 1238-3465