Tuotteen lisääminen ostoskoriin onnistui Siirry ostoskoriin
Jotain meni pieleen
Ei varastossa

Kilpailukykyvaltion koululainsäädännön rakentuminen

Suomen eduskunta ja 1990-luvun koulutuspoliittinen käänne

Varjo Janne

Vanhasta tasa-arvoa korostavasta, erilaisiin lupamenettelyihin perustuvasta normatiivisesta sääntelykulttuurista on siirrytty kohti desentralisoitua, yksilöllisten valintojen avulla ohjautuvaa, arvioinnin kautta todennettavaa koulutusjärjestelmää, joka on alettu mieltää myös keskeiseksi tekijäksi kansallisen kilpailukyvyn rakentamisessa ja ylläpidossa. Tutkimuksen tehtävänä on kuvata eduskunnan koulutusta koskevia lainsäädäntöprosesseja 1990-luvulla sekä analysoida miten muuttuva kansainvälinen koulutuspoliittinen puhetapa uudelleenrakentui suomalaisen lainsäädännön ja sen valmistelun kontekstissa. Tutkimusaineistona ovat Suomen 1990-luvun koulutuspoliittiset valtiopäiväasiakirjat: käsittelyjen pohjana olleet hallituksen esitykset sekä vastaavat, istuntosalin keskustelupöytäkirjat ja koulutuspoliittisia asioita käsitelleiden valiokuntien arkistot (päätöspöytäkirjat liitteineen, mietinnöt ja lausunnot). Valtiopäivien koulutuspoliittisia puhetapoja mallinnetaan kokoavassa tarkastelussa kolmen yleisistä poliittisista tavoitteista oikeudellisia normeja muokkaavan politiikan teknologian (johtaminen, markkinat ja suorituskeskeisyys) avulla. 1990-luvun koulutuksen sääntelyjärjestelmän muutosten lähtökohtana oli 1980-luvun puolivälistä alkanut valtionhallinnon uudistuskehitys. Tutkimustulokset osoittavat johtamisen ja hallinnan merkitystä uudella tavalla korostaneiden paikallisen päätäntävallan lisäämisen, norminpurun sekä oppilaitosten toiminnan tehostamisen vaatimusten vaikuttaneen merkittävästi Harri Holkerin hallituksen kaudella eduskunnan koulutuspoliittisessa puheavaruudessa. Markkinatyyppisten mekanismien vaikutus ilmeni vuosikymmenen vaihteessa epäsuoremmin yksilöllisyyden sekä valinnanvapauden vaatimusten esiinnousuna lainsäädäntötyössä. Tämä käy ilmi esimerkiksi nuorisokoulukokeiluun liitetystä ideasta ”madaltaa oppilaitosten raja-aitoja” ja näin helpottaa oppilaiden kurssivalintoja myös muista oppilaitoksista, yksityiskoululain pyrkimyksestä tarjota riittävästi ”pedagogisia vaihtoehtoja”, sekä norminpurun aloittamasta asteittaisesta koulupiirijaosta luopumisesta aikaisempaa vapaamman koulunvalinnan mahdollistamiseksi. Esko Ahon hallituksen kauden alusta alkaen lama ja sen mukaan tuomat koulutuksen rahoitusjärjestelmän leikkaukset alkoivat määritellä eduskunnan koulutuspoliittista lainsäädäntötyötä. Lamaa käsiteltiin hallituspuolueiden edustajien puheenvuoroissa kaikenlaisen politiikan pelin yläpuolella olevana ankarana ulkoisena pakkona, johon oli vastattava hajauttamalla aikaisempaa enemmän päätösvaltaa ja -vastuuta koulutuksen järjestäjille, kannustettava heitä käytettävissä olevien resurssien mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön, sekä kehittämällä arviointimittareita joiden avulla saavutettuja tuloksia voitaisiin vertailla. Toiminnan tehokkuutta sekä sen todentamista arvioinnin kautta painottava suorituskeskeisyys alkoikin vasta 1990-luvun kuluessa muotoutua aktiiviseksi tavoitteiden saavuttamisen mittaamiseksi arvioinnin kohteiden, toimijoiden sekä menetelmien tarkentuessa. Oppositiopuolueiden edustajat kritisoivat hallituksen ulkoista pakkoa korostavaa lamapuhetta nostaen esiin jatkuvasti koulutusmenojen leikkausten haittavaikutuksia sekä

Kirja

26 €

  • Julkaisija Kasvatustieteellinen tiedekunta (Helsingin yliopisto)
    Julkaisuvuosi 2007
    Sivumäärä 274
    Kieli Suomi
    Sarjat Faculty of Educational Sciences - Research report
    Ulkoasu B5,pehmeäkantinen
    ISBN 9789521036392
    ISSN 1238-3465