Lastentarhanopettajan ammatillinen kehittyminen havainnointiin perustuvan reflektion avulla

Tutkimuksessa etsitään vastausta kysymykseen siitä, millaista ammatillista kehitystä havainnointiin perustuva reflektio yhteistyössä tutkijan kanssa saa aikaan lastentarhanopettajissa suomalaisessa päiväkotiympäristössä. Eritellymmin kysyttiin, mihin lastentarhanopettajien reflektio kohdistuu, millaista reflektiota opettajan puhe edustaa sekä millaista muutosta tapahtuu opettajan tulkitsevassa viitekehyksessä. Tutkimukseen osallistui neljä lastentarhanopettajaa, joista kaksi oli mukana prosessissa kahden ja kaksi kolmen toimintatutkimuksellisen syklin (arviointi, suunnittelu, kehittäminen ja reflektointi) ajan. Tutkijan, lastentarhanopettajien ja heidän tiimiensä kanssa tehtävän yhteistyön keskeisenä sisältönä oli tarkastella lasten kokemusten laatua 3–6-vuotiaiden lasten päiväkotiryhmissä. Tutkimusaineisto tuotettiin haastattelemalla sekä keskustelemalla opettajien ja heidän tiimiensä kanssa, observoimalla lasten ja aikuisen sitoutuneisuutta sekä käyttämällä hyväksi erilaisia kirjallisia aineistoja. Aineiston analyysi oli kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa analyysi eteni vertikaalisesti, tapauskohtaisesti, ja toisessa vaiheessa horisontaalisesti yhteisiä merkityksiä ja muutoksen suuntia etsien. Kunkin opettajan ja hänen ryhmänsä prosessi tiivistyi eri aineistoista kootuksi tapauskuvaukseksi. Kuvaukset perustuvat analysoituihin haastatteluihin sekä arviointi- ja reflektointikeskusteluihin, systemaattisiin lasten ja opettajan sitoutuneisuuden observointien määrällisiin arviointeihin sekä kirjallisten dokumenttien analyysiin. Toisessa vaiheessa tapaukset asetettiin rinnakkain ja niitä tarkasteltiin horisontaalisesti.<!–more–> Tulokset osoittivat, että lasten havainnoiminen tuotti uusia tulkintoja lasten kokemuksista ja aikuisen roolista suhteessa niihin sekä muutti ammatillisten keskustelujen sisältöä perustehtävän suuntaan. Toiseksi havaittiin, että lasten vertaissuhteet selittivät olennaisella tavalla lasten sitoutuneisuutta toimintaan, mikä herätti opettajat pohtimaan aikuisen mahdollisuuksia vaikuttaa vertaissuhteisiin rakentavalla tavalla. Kolmanneksi tutkimusprosessi johdatti kaikki opettajat tarkastelemaan kokonaisvaltaisesti omaa rooliaan ja pohtimaan muutoksia työssään suhteessa omaan aikaisempaan tulkintaansa aikuisen roolista ja lapsilähtöisyydestä. Merkityksellistä reflektion laadun ja muutoksen kannalta oli, miten opettajat toteuttivat omakohtaista tutkivaa lähestymistapaansa ja kykenivät sitomaan reflektionsa lapsen kokemukseen. Yhteistyö tutkijan kanssa johdatti opettajat reflektoimaan yhteisten kohteiden lisäksi myös yksilöllisesti rakentuvia teemoja, jotka ovat sidoksissa opettajan henkilökohtaisiin ja päiväkotikontekstiin liittyviin tekijöihin. Reflektoinnin kohteet ja laatu kertovat siis yhtäältä opettajan ammatillisesta kehityksestä ja henkilökohtaisesta merkityksenannosta ja toisaalta laajemmin keskeisistä suomalaisen varhaispedagogiikan kysymyksistä. Tutkimus osoittaa, että havainnointiin perustuva lasten kokemusten arvioiminen voi sysätä liikkeelle syvällisen ammatillisen muutosprosessin, jossa lastentarhanopettaja joutuu – oman ammatillisen toimintansa lisäksi – osittain kyseenalaistamaan ja tulkitsemaan uudelleen makrotason vallitsevaa puhetapaa ja päiväkotikulttuurin ääneen lausumattomia sääntöjä ja sopimuksia.