Metsänhoitajien maa
Tutkimus metsäalan korporatismista
Vaara Lauri
Väitöskirjassa on selvitetty virheellisen tehokkuuden käsitteen seurauksia ja syitä. Näkyvin seuraus olivat määrätehokkaat metsäkoneet, joilla korvattiin yksikkökustannuksiltaan edullisemmat maataloustraktorit. Määrätehokkuuden toimeenpanemiseksi metsänomistajilta otettiin oikeus hallita puunkorjuuta ja itsenäiset yrittäjät syrjäytettiin työpalveluista. Puunkorjuu järjestettiin metsäyhtiön johtamaksi puunmyyjien kollektiivitaloudeksi. Työpalveluja tuottavat metsäalan laitokset; puunkasvatuksessa metsänhoitoyhdistykset ja puunkorjuussa metsäyhtiöt. Järjestelyjen seurauksena metsätalous on kaaoksen tilassa niin tuotantotoimintana kuin elinkeino-oloinakin ja metsäluonnon käsittelynä. Kaaos kätketään massiivisella tiedotuksella ja määrätehokkaiden metsäkoneiden työnäytöksillä. Virheellinen tehokkuuden käsite on peräisin metsänhoitajien ammattikulttuurista. Sen asenteet ovat muotoutuneet metsähallituksen virkamiehinä ammattikunnan ensimmäisinä vuosikymmeninä. Kun valtion metsissä yritystaloutta ei tarvittu, sen osaaminen jäi ammattikunnassa puutteelliseksi. Metsänhoitajakunta on ohjannut metsätaloutta väärinymmärrettyyn tehokkuuteen vahvoilla keinoilla ilman valvontaa. Poliittista valvontaa ei ole, sillä metsäalalla valtion hallinto on korvattu alan eturyhmien itsenäisellä hallinnolla. Metsänomistajien edunvalvontaa ei ole, sillä etujärjestönä toimivat hallinnon yksiköt, metsänhoitoyhdistykset.