Sommitelmia ja kiepsahduksia

Tässä väitöskirjassa kuvaan tutkimukseni tulemista ja poststrukturalististen teorioiden materialisoitumista tutkimuksen ja sen kirjoittamisen käytännöissä. Etnografia käsityönopetuksen sukupuolittuneisuudesta muuntui autoetnografiseksi tietämisen mahdollisuuksien ja oikeutuksien sekä eettisten kysymysten tutkimiseksi: Miten toisista tai heidän käyttämistään diskursseista on mahdollista tietää? Miten asetun tutkijan paikalle vallitsevissa tieteen tekemisen käytännöissä? Miten maailmasta voi kirjoittaa kielellä, joka aina kategorisoi ja erottelee? Ja miten kuvata tutkimuksen prosessia, kun poststrukturalistiset teoriat pannaan käytäntöön myös tutkimuksen tekemisen ja kirjoittamisen käytännöissä eikä vain aineistojen analyyseissa? Epistemologiset ja metodologiset kysymykset tulivat välttämättömiksi käyttämieni teoreettisten kehysten kanssa: Työni inspiroituu poststrukturalistisista teorioista sekä niistä innoittuneesta angloamerikkalaisesta ja mannermaisesta poststrukturalistisesta feministisestä yhteiskunta- ja käyttäytymistieteellisestä tutkimuksesta. Näiden kanssa minun on tullut mahdolliseksi ajatella tieteen tekemistä ja tieteellistä kirjoittamista sosiaalisesti, historiallisesti, kulttuurisesti ja diskursiivisesti rakentuneena, ja siten mahdollisena myös tehdä toisin. Pohdin tutkimuksessani tiedon tuottamisen ja tietämään tulemisen käytäntöjä ja kuvaan, miten ja mitä väitöskirjassa tapahtuu. Esitän pitkin tutkimuksen matkaa kirjoitettuja metodin ja empirian kuvauksia sekä runomuotoista kysymysten virtaa limittäin myöhemmin kirjoitettujen teoreettisten tekstien kanssa. Näitä kirjoituksia nimitän nomadisiksi. Samalla haen sekä rationaalisia että affektiivisia argumentteja ei-tietämisen, kunnioituksen ja yhdessäluomisen tilan avartamiseksi akateemisissa käytännöissä. Tässä tutkimuksessa päädyn kirjoittamaan rakkauskirjeitä tutkittavilleni/kanssatutkijoille. Osoitan tutkimuksessani, että runomuotoinen kirjoittaminen sopii kuvaamaan tapahtumisten, ilmiöiden ja todellisuuksien rakentumisen jatkuvaa liikettä, niitä haltuunottamatta. Aukollisuudessaan runomuotoinen kieli havainnollistaa tietämisen osittaisuuden, alituisen keskeneräisyyden, monitulkintaisuuden ja prosessiluonteisuuden. Lisäksi se antaa tilaa hengittää ja olla tuhansia eri mieliä. Ja että tutkimusraportissa aina kuvataan vain valittu osa ja valintoja voi tehdä toisinkin Ja että tutkimus tulee/syntyy intra-aktiossa tutkimusyhteisöjen, luettujen ja lukemattomien kirjojen, ihmisten, eläinten, artefaktien, esim. kirjoitusvälineiden, kanssa Ja että tekstit epäonnistuvat aina tai eivät koskaan tavoita todellisuutta kokonaisuudessaan, samalla juuri niillä voimme koskettaa, osallistua maailman luomiseen Siten tämän tutkimuksen yhtenä kontribuutiona on luoda suomalaiseen käyttäytymistieteelliseen tutkimukseen tilaa omalta liikkeelliseltä paikalta tapahtuvalle poststrukturalistiselle autoetnografiselle kirjoittamiselle. Kirjoittamiselle, jossa tutkijan oma ja ei-oma tunteva ja ajatteleva moniääni kuuluu.