Työvelvollisia, toipilaita ja sotavankeja

Tässä väitöskirjassa tutkitaan, miten työvoimaa käytettiin sotilaallisiin tarkoituksiin Suomessa toisen maailmansodan aikana. Ilmiön purkaminen aloitetaan 1920-30 -lukujen taloudellisen puolustusvalmiuden kehittelyn kautta ja jatketaan vuoden 1939 kesällä säädettyyn lakiin yleisestä työvelvollisuudesta sodan aikana. Työvelvollisuuslain perusteella työvoimaa voitiin ottaa maanpuolustuksen etua välillisesti tai välittömästi tarkoittaneisiin töihin. Merkittävämmäksi työkohteeksi muodostuivat talvi- ja jatkosodan linnoitustyömaat. Tutkimuksessa tarkastellaan työvoiman säännöstelystä ja jakelusta vastanneita organisaatioita, kuten kansanhuoltoministeriötä ja Kotijoukkojen esikuntaa sekä työvoiman käytöstä vastanneita puolustuslaitoksen osia, kuten Päämajan linnoitusosastoa. Tutkimuksessa seurataan kahden rakennusalan ammattilaisen, rakennusmestari Veikko Mäkisen ja insinööri Matti Janhusen, talvi- ja jatkosotaa ja heidän toimintaansa sotilaallisesti käytetyn työvoiman johdossa. Alaisinaan heillä oli ajanjakson aikana suomalaisia työvelvollisia, hermotoipilaita sekä neuvostoliittolaisia sotavankeja. Nämä tekivät laaja-alaisia rakennustöitä, jotka määriteltiin linnoitustöihin kuuluneiksi: lentokenttien kunnostamista, teiden tekoa, korsujen rakentamista, panssariesteiden pystyttämistä ja vastaavia rakennustöitä sodassa. Työvelvolliset olivat sotilaallisiin tarkoituksiin käytetyn työvoiman ydin. Talvisodan linnoitustöihin heitä otettiin noin 50 000. Jatkosodan aikana Kotijoukkojen esikunta antoi työmääräyksen noin 74 000 työvelvolliselle, joista suurin osa lähetettiin linnoitustöihin. Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja 105 Poliittinen historia